-

Tämän suuruinen ansiopäiväraha on vuonna 2026

28.11.2025

Ansiopäivärahaan ei tehdä vuodenvaihteessa indeksikorotusta. Päivärahan laskentatapa muuttuu kuitenkin hieman päivärahan perusteena olevaan palkkaan tehtävän vähennyksen vuoksi.

Päivärahaa laskettaessa bruttopalkkaan tehdään prosenttivähennys, joka vastaa palkansaajan työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja sekä sairausvakuutuksen päivärahamaksua. Tänä vuonna vähennys on 3,54 %. Ensi vuonna vähennys on 3,83 %.

Kansaneläkeindeksi ei vaikuta ensi vuonna työttömyysturvan tasoon ja ansiopäivärahan perusosa ja taitekohta pysyvät ennallaan. Tämä johtuu siitä, että työttömyysturvan taso on jäädytetty vuoteen 2027 asti. Myös ansiopäivärahaoikeutta kerryttävän työn tuloraja on sidottu kansaneläkeindeksiin. Täysi työssäoloehtokuukausi kertyy näin ollen myös ensi vuonna 930 euron työtulolla.

Voit arvioida päivärahasi määrän alla olevan taulukon avulla, jos työttömyytesi tai lomautuksesi alkaa ensi vuonna. Voit laskea päivärahasi myös TYJ.n päivärahalaskurilla.

Työttömyyden alussa maksetaan täyttä porrastamatonta päivärahaa. Noin kahden kuukauden jälkeen päiväraha laskee porrastuksen johdosta 20 %. Noin kahdeksan kuukauden jälkeen seuraa toinen porrastus ja päivärahan taso laskee yhteensä 25 %.

Ansiopäiväraha on veronalaista tuloa. Taulukon arvio on bruttomääräinen.

Palkka / kk Ansiopäiväraha / kk

Ansiopäiväraha / kk

1. porrastuksen jälkeen

Ansiopäiväraha / kk

2. porrastuksen jälkeen

1 000 € 866 € 800 € 800 €
1 300 € 1 003 € 802 € 800 €
1 600 € 1 132 € 906 € 849 €
2 000 € 1 306 € 1 044 € 979 €
2 300 € 1 435 € 1 148 € 1 077 €
2 600 € 1 565 € 1 252 € 1 174 €
3 000 € 1 738 € 1 391 € 1 304 €
3 300 € 1 868 € 1 495 € 1 401 €
3 600 € 1 998 € 1 598 € 1 498 €

Tiedote julkaistu alunperin Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ:n verkkosivuilla

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: