-

Kysely: Jäsenet toivovat työllistymistä edistäviä palveluita omasta työttömyyskassasta

19.06.2024

Artikkeli päivitetty 19.6.2024

Palvelualojen työttömyyskassa toteutti keväällä 2024 kyselyn, joka selvitti kassan jäsenten mielipiteitä työllistymistä edistävien palveluiden saamisesta omasta työttömyyskassasta. Kyselyn mukaan selvä enemmistö haluaisi, että Palvelualojen työttömyyskassa voisi tukea jäsentensä työllistymistä tarjoamalla mm. verkkokoulutuksia ja avointen työpaikkojen listauksia.

Työttömyyskassoille uusi tehtävä

Eduskunta hyväksyi 18.6.2024 hallituksen esittämän lakimuutoksen, jonka myötä työttömyyskassat voivat tarjota työllistymistä edistäviä palveluita jäsenilleen.

Tämä tarkoittaa, että työttömyyskassat voivat etuuksien maksamisen lisäksi tarjota jäsenilleen esimerkiksi avointen työpaikkojen listauksia, CV- ja työnhakuvalmennusta ja työllistymistä tukevia koulutuksia.

Huom! Kassojen tarjoamat palvelut ja niiden hyödyntäminen perustuvat täysin vapaaehtoisuuteen, eivätkä ne korvaa julkisia työllisyyspalveluita.

Enemmistö hyödyntäisi oman työttömyyskassan tarjoamia työllisyyspalveluita

84 % kyselyyn vastanneista haluaisi, että Palvelualojen työttömyyskassan tukisi jäsentensä työllistymistä tarjoamalla heille työllistymistä edistäviä palveluita.  Vain 4 % oli sitä mieltä, että palveluita ei tulisi tarjota.

Yhteensä 77 % vastaajista olisi erittäin tai melko kiinnostunut hyödyntämään Palvelualojen työttömyyskassan tarjoamia työllisyyspalveluita, jos sellaisia olisi saatavilla.

Verkkokoulutukset, materiaalipankit ja avointen työpaikkojen listaukset kiinnostavat

Kyselyssä selvitettiin myös, minkälaisia työttömyyskassan tarjoamia työllisyyspalveluita hyödynnettäisiin todennäköisimmin. Tarjotuista vaihtoehdoista eniten kannatusta saivat avointen työpaikkojen listaus omalta alalta (77,2 %), mm. CV- ja työhakemuspohjia sisältävä materiaalipankki (66,2 %) sekä verkkokoulutukset (56,8 %).

Verkkokoulutuksista kiinnostavimpina pidettiin kortti- ja passikoulutuksia, kuten ensiapukoulutus tai hygieniapassi (65,8 %), työttömyysturvaan ja ansiopäivärahaan liittyviä koulutuksia (54,3 %) sekä digitaitokoulutuksia (49,9 %).

Tiedotamme lisää aiheesta syksyllä.

Kyselyn tulokset perustuvat Palvelualojen työttömyyskassan toteuttamaan verkkokyselyyn, joka toteutettiin aikavälillä 18.3.-8.5.2024. Kyselyyn osallistui yhteensä 2154 henkilöä.